tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pikakuivattajaostokset ja vähän muutakin

Mulla oli tässä hakusessa uusi pikakuivattaja testiin itselleni. Päädyinkin ostamaan sitten kolme erilaista. Ostoskoriin päätyi siis Orlyn Polishield, Poshen Super-Fast Drying sekä inm Out the door. Lisäksi ostin Poshen aluslakan kokeiltavaksi.


Samaan ostoskoriin päätyi myös 3 China Glazen Romantique-kokoelman lakkaa Cherish, Delight ja Passion.


Pikaisesti näitä pikakuivattavia kokeilin kiekolle, ja aika lailla yhtä nopeasti ne kuivuivat. Vertasin näitä Seche Viteen (joka tosin on jo vähän paksuuntunut), ja kiekolla ehkä ykköseksi nousi tuo Polishield. Saa nähdä mikä lopulliseksi mielipiteeksi muodostuu näistä ja mitä aion ostaa jatkossa. Sitten vasta sen pystyn sanomaan kun tietää miten nämä mun kynsillä toimii. 

Tänään lähtee lakat vaihtoon, mutta tein eilen pikaiset lakkaukset ja kokeilin ensimmäistä kertaa water decalsseja. Simppeliähän noiden käyttö on, mutta jotenkin miellän sen samanlaiseksi kuin tarratkin, eli harvemmin varmaankin tulen käyttämään kyseisiä kuvia. Tässä kuitenkin pari kuvaa lakkauksesta. Pohjalla käytetty Lumenen Words of Love. 



Tällaista tällä kertaa. Kirjoittelen sitten enemmän omia kokemuksia noista pikakuivattavista jahka ehdin niitä kokeilemaan. :)

4 kommenttia:

  1. mistä tilasit lakat? oon niin pitkään himoinnu tuota passion lakkaa mut en oo saanu vielä aikaiseksi tilattua mistään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki on tilattu Head2Toesta. Ihana lakka, ei voi muuta sanoa. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämän tilauksen ten Head2Toe-verkkokauppaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)