maanantai 10. huhtikuuta 2017

Rymyn kuulumiset ja oikein onnistuneet kynnet

Tähän alkuun eilisen fiiliksiä. Olimme eilen Vaasan KV-näyttelyissä, vähän niin kuin kasvattajan painostuksesta. ;) Me ei otettu näyttelykoiraa, eikä me olla kiinnostuttu näytteilyistä muuten kuin ehkä jalostuksen kannalta, sillä hyviä uroksia on tällä rodulla kuulemma vähän tarjolla. 

Suostuttiin kuitenkin lähtemään kokeileen tuonne Vaasaan. Mehän ollaan kuitenkin ihan simona harjoiteltu näyttelykäyttäytymistä, seisomista ja palkattiin vielä oma esittelijä jne, joten kyllähän se piti päästä testaamaan tositoimissa

No vitsi vitsi. Me ei tehty ton eteen oikeastaan yhtään mitään. :D Pestiin Rymy viikko sitten ja minä trimmasin sen näyttelykuntoon pienellä avustuksella. Ehkä siksi vähän onkin huono omatunto sellaisten puolesta, jotka trimmasivat vielä paikan päällä ja sukivat koiriaan niin viimeisen päälle. Meidän penska otti sitten ensimmäisissä virallisissa näyttelyissään sertin ja oli sitten koko porukan paras. Siis rotunsa paras. Eikä se edes kauhean nätisti siellä käyttäytynyt, mokomakin pomppujänis. :D

 
Tosi hyvin pärjäsivät myös muut saman kasvattajan koirat, Rymyn sisko oli VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras. Molemmat nämä on vielä juniorikoiria, joten sen vuoksi vähän yllätti, että nämä olivat parhaat yksilöt. Tuomari oli kuulemma tiukka, mutta ilmeisesti tykkäsi paljon Rymyn liikkeistä. Rymy kyllä juokseekin tosi nätisti ja turkkia on enemmän kuin tarpeeksi, sekin varmasti osaltaan auttaa. Mä en vain itse osaa yhtään katsoa koirien ulkonäköä, että mikä menestyy ja mikä ei. Tämä sijoitus nyt tarkoittaa käytännössä varmaankin sitä, että EHKÄ me muutamat muutkin näyttelyt sitten tuon kanssa kahlataan läpi. Pitäisi opettaa sitä vaan vähän enemmän keskittymään olennaiseen. :D

Siinäpäs vähän Rymyn kuulumisia, nyt sitten siihen toiseen aiheeseen. Olin tällaisia kynsiä suunnitellut jo pidemmän aikaa ja nyt pääsin ne toteuttamaan. Olen totaalisen rakastunut näihin kuvioihin, joita löytyy MoYoun Minimal-laattasetistä ja monella muullakin näitä löytyy. 

Tässä lakkauksessa käytin kahta MoYoun laattaa, Minimal Colection -02 ja Holy Shapes Collection -19.



Pohjalla vanhaa OPIn lakkaa Over The Taupe, tosi nätti vanukaslakka mun mielestä. Leimauslakkoina käytin Essencen valkoista ja China Glazen Passionia.  Painelin myös koristeeksi muutaman pilkun samoilla lakoilla. 


Tämä oli lakkaus, josta pidin ihan älyttömän paljon! Pitkästä aikaa oikein kunnolla tuijotuskynnet. ♥ Tällaisissa kynsissä voisin kyllä olla päivästä toiseen, näissä nyt vain on kaikkia mistä pidän. Iskeekö teihin tällaiset kynnet ollenkaan?

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • OPI Over The Taupe (x3)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimauslaatat MoYou London Minimal Colection -02 ja Holy Shapes Collection -19
  • Leimauslakat Essence valkoinen ja China Glaze Passion
  • Leimojen päällä Seche Vive


25 kommenttia:

  1. Hahaaa, hienooo Rynkke! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea rymylle hienosta menestyksestä! :) Itse odottelen omaa pentua kotiutuvaksi, jonka jälkeen alkaakin sitten koulutus koti-ja näyttelykoiraksi. :)
    Kynnetkin on tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rymy kiittää! :) Mikäs pentu sulle kotiutuu? :)
      Kiitos!

      Poista
  3. On kyl tajuttoman hienot ja taidokkaasti tehdyt :) Rymylle onnittelut, komia poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Rymykin kiittää! :D

      Poista
  4. Onnea Rymylle :D Hienostihan teillä siis meni! :)

    Kynnet on myös tosi hienot, tykkään tosi paljon näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meni, ei osattu kyllä yhtään varautua siihen! :D

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Rymy on hieno koira, onnea vielä kovasti! Ja kynnet on ihan älyhienot taas kerran <3 piti miettiä jonkun aikaan miten ne on leimattu ;) itse en olisi ollut noin kekseliäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mä tykkään tosi paljon juuri tällaisista kynsistä, näitä oli myös kiva tehdäkin. :)

      Poista
  6. Ihanat kynnet ja ihana Rymy! ❤️ Onnea hienosta suorituksesta näyttelyssä :)

    VastaaPoista
  7. Oi kun on komea poika! Onnea teille!
    Meillä kävi aikanaan vähän samanlailla. Koirasta vaan näkee, ettei se tykkää näyttelytouhuista yhtään, niin en ole viitsinyt kiusata. :) Kiva lukea Rymyn kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Meilläkin kyllä keskityttiin vähän kaikkeen muuhun, mutta ei se pahaksikaan laittanut, tykkäsi olla, vaikka oltiin hallissa ekaa kertaa. :) Itse pitäisi vaan olla aktiivisempi ja oikeasti harjoitella esiintymistä edes jotenkin. ;)

      Poista
    2. Niin ja todella hienot kynnet! :)

      Poista
  8. Aivan upeat kynnet, tosi kiva idea leimata noin! Ehkä pakko saada noita laattoja.

    Ja mahtava Rymy, niin ne koirapojat yllättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on kyllä tosi monikäyttöisiä laattoja, suosittelen! :)

      Todellakin yllätti tämä poitsu viemällä potin kotiin! :D

      Poista
  9. No huh, on kyllä ihan mielettömän upeat kynnet! :o wau!

    Ja ihana Rymy!!!! Onnea hänelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3

      Rymykin kiittää (eli vinguttaa raivoisasti ärsyttävää vinkulelua juuri nyt!) :D

      Poista
  10. Hyva Rymy! :) Ja tosi kivat kynnet! :)

    VastaaPoista
  11. Upeat kynnet ja hieno startti näyttelyuralle �� Kukapa tietää vaikka näyttelykärpänen purisi jos menestystä alkaa tulla enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^_^ Eihän sitä tiedä pureeko vai ei, itse vieläkin katselin silmät pyöreinä joidenkin touhuja siellä... Minä en osaa ottaa asioita niin vakavasti kuin osa ihmisistä. :D

      Poista
  12. Upeat kynnet! Graaffisuus puhuttelee. Ai että ku pystyis itsekki näkeen laattojen kaikki mahdollisuudet, en olisi osannut käyttää noita laattoja noin kekseliäästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä näin jonkun videon näiden laattojen käytöstä ja siitä se idea sitten lähti. :D Nyt pitää vaan keksiä muitakin kivoja juttuja ettei tämä vaan jää tähän.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)